VAROITUS HEIKOSTA JÄÄSTÄ PURSIALAN VOIMALAITOKSEN LÄHEISYYDESSÄ
​​​​​​​

Pursialan voimalaitos. Kuva: Etelä-Savon Energia Oy

Saimaalla Mikkelissä Pursialan voimalaitoksen edustalla jää on saattanut heikentyä huomattavasti nopeammin kuin muussa osassa järveä. Etelä-Savon Energia Oy (ESE) tiedottaa, että jäähdytysvesien purkuputkien virtaukset aiheuttavat jään heikkenemistä ja sulamista voimalaitoksen edustalla.

Isot valaistut kyltit mantereella varoittavat jäällä kulkijoita, mutta esimerkiksi kirkkaassa auringonpaisteessa kulkijat eivät niitä välttämättä huomaa. Jäällä ei ole ESEn asettamia varoituskylttejä.

Jäällä liikkujia muistutetaan erityisestä varovaisuudesta Pursialan voimalaitoksen laitoksen läheisyydessä ja siitä, että jäillä liikkuminen on aina omalla vastuulla. Vanhempien on syytä muistuttaa lapsia jäällä liikkumisen vaaroista.