ESE-Verkon alueelle ensimmäinen energiayhteisö: taloyhtiö tuottaa itse energiaansa ja jyvittää sen asukkaille
As. Oy Mikkelin Myllymäenhovi sai itselleen meriitin olla ESE-Verkko Oy:n jakeluverkon historian ensimmäinen energiayhteisö. Tätä merkkipaalua juhlistettiin pe 26.9. taloyhtiön pihamaalla asukkaiden, isännöitsijän ja ESE-konsernin edustajien kesken.
Energiayhteisön perustaminen on ollut mahdollista vuoden 2023 alusta saakka. Tällöin mahdollistui, että taloyhtiöt voivat hyödyntää pientuotantoa, yleensä aurinkosähköjärjestelmää, asukkaidensa sähkölaskujen pienentämiseen. Tämä on jo tuttua pientalojen kohdalla: itse tuotettu sähkö kulutetaan kohteessa ja ylimääräinen energia myydään sähkönmyyjän kanssa tehdyllä sopimuksella eteenpäin. Taloyhtiössä tuotettu sähkö jaetaan ensin kiinteistön käyttöön ja sen jälkeen yhteisön kesken ennen verkkoon myymistä. Tästä tulee nimitys energiayhteisö.
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jouni Mikkonen on ollut hankkeen puuhamies. Tässä hän esittelee aurinkosähköjärjestelmää ESE-Verkko Oy:n palveluvastaava Marika Saksalle.
As Oy Myllymäen hovissa energiayhteisöön liittyminen alkoi aurinkosähköjärjestelmän hankintapäätöksestä. Sen jälkeen toukokuussa 2025 taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jouni Mikkonen ehdotti energiayhteisön perustamista. Asiaa lähdettiin tutkimaan ja vierailu ESE-Verkon palveluvastaava Marika Saksan pakeilla toi varmuutta asian edistämiseen. Jakeluverkkoyhtiöltä saatiin jo aurinkosähköjärjestelmän hankinnan yhteydessä selkeät ohjeet. Energiayhteisön perustamisen osalta opastus ja neuvot saatettiin asiakkaiden tietoon ja sen kautta toteutukseen.
Taloyhtiön asukkaat, ESE-konsernin edustajat ja isännöitsijä juhlistivat merkkipaalua kakkukahvein 26.9.2025
Juhannuksen jälkeen aurinkosähköjärjestelmä asennettiin taloyhtiön kattolappeelle. Tästä n. kuukauden päästä heinäkuussa energiayhteisön toiminta käynnistyi.
”Pisteet siitä tälle taloyhtiölle, että ennakkoilmoitukset tulivat hyvissä ajoin ja aurinkosähköjärjestelmä kytkettiin verkkoon vasta luvan saamisen jälkeen”, kehuu Marika Saksa.
Parin kuukauden käyttökokemus on vielä lyhyt, mutta asukkaat ovat tyytyväisiä energiayhteisön perustamiseen. Mietinnässä on omatuotannon laajentaminen myöhemmin. Ensin kuitenkin on hyvä kerätä käyttökokemuksia ja dataa. Taloyhtiö pääsee katsomaan sähkönkäyttöään suoraan Datahubin asiakasportaalista tai ESEONlinesta.
Mikäli energiayhteisön perustaminen kiinnostaa, asiasta voi kysyä lisätietoja palveluvastaava Marika Saksalta sähköpostitse.