ESElle ensimmäinen kaasuauto

ESE on hankkinut ensimmäisen kaasukäyttöisen auton, Volkswagen Caddy Maxin, joka tullaan näkemään useimmiten kaukolämpötyömailla

ESE on päättänyt siirtyä autokannassaan kaasukäyttöisiin autoihin. Yrityksen johdon linjauksen mukaan uudet autot hankitaan kaasuautoina ja olemassa oleva autokanta muutetaan vähitellen kaasuautoiksi. Kaasuautojen hankintaa puoltaa polttoaineen edullisuus ja alhaisempi autovero. Biokaasua käytettäessä hiilidioksidipäästöt ovat myös fossiilisia polttoaineita pienemmät, käytännössä 0 g/km, koska biokaasu valmistetaan bioraaka-aineista tai orgaanisesta jätteestä.

Päätöstä kaasuautokantaan siirtymiseen tukee biokaasulaitoksen valmistuminen Haukivuorelle keväällä 2017, jolloin kaasun tankkaaminen tulee mahdolliseksi myös Mikkelin seudulla. Jo joulukuussa 2016 Haukivuorella saadaan tankattua biokaasua autoihin väliaikaisella ratkaisulla. Päätös kaasuauton hankinnasta liittää ESEn mukaan maailmanlaajuiseen trendiin. Kaasuautoteknologia on hyvin yleinen koko maailmassa, minkä todistaa noin 20 000 000 liikenteessä olevaa kaasukäyttöistä ajoneuvoa.

- ESEn ensimmäinen kaasuauto tulee kaukolämpöhenkilöstön käyttöön. Volkswagen Caddy Maxi TGI 1,4 valikoitui malliksi siksi, että auto on työkäyttöön sopiva, siinä on iso tavaratila, mutta kuitenkin auto on näppärä kaupunkiajossa, kertoo kaukolämpöpäällikkö Auli Haapiainen-Liikanen. - Talvioloissa kaasuauto toimii yhtä hyvin kuin bensiiniautokin.

Haukivuoren biokaasulaitoksen rakennusprojektiin palkattu projektipäällikkö Mikko Liukkonen pääsi ensimmäisenä testaamaan autoa koko päivän ajossa. – Ihan samanlaiselta tuntuu ajo kuin bensa-autollakin. Kaasuautolla toimintasäde on bensa-auton veroinen, ja esimerkiksi tällä pakettiautolla 37 kg tankillisella pääsee jopa 800 km, vaikka kyydissä on normaali lasti, kommentoi Liukkonen tankatessaan Joutsassa.

- Mielenkiinto kaasuautoihin on Mikkelin seudullakin herännyt jakeluverkoston laajenemisen myötä. ESEn hankkiman VW Caddy Maxi 1,4 TGI pakettiauton lisäksi samasta mallista on saatavilla myös 7 hengen henkilöauto, myös automaattivaihteisena. Lisäksi henkilöautomallistossa Volkswagen Golf -mallisto tarjoaa kaasukäyttöisen vaihtoehdon. Pyrimme lähitulevaisuudessa järjestämään koeajomahdollisuuden kaasuautosta kiinnostuneille, kertoo automyyjä Pasi Puntanen.

Lisätietoja:
kaukolämpöpäällikkö Auli Haapiainen-Liikanen, ESE, puh. 044 735 3819
automyyjä Pasi Puntanen, Savilahden Auto Oy, puh. 050 025 4889.

Autoa luovuttamassa Pasi Puntanen, vastaanottamassa Auli Haapiainen-Liikanen ja kaukolämpökoira Kauko